Ohjaajaesittelyssä: Sari Berggren


Zenana Hollola Pilates Pumppi Totalbody FasciaMethod
Sari Berggren

Olen Sari, energinen iloinen syntyperäinen savolainen. Olen aina pitänyt liikunnasta ja aktiivisesta touhuamisesta. Viime vuodet triathlon on vienyt minut mukanaan. Ihastuin lajin monipuolisuuteen ja mahdollisuuteen haastaa itseään vuodesta toiseen. Nykyisin triathlon harjoittelu on syvään juurtunut tapa, josta en varmaan osaa enää luopua.

Ryhmäliikunnan ohjauksen aloitin vuonna 2012. Koulutusta alalle olen opiskellut Pajulahdessa (liikunnan ammattitutkinto ja FISAF Personal Trainer) sekä Vierumäellä Liikunnanohjaajan AMK tutkinnon muodossa. Ikuisena opiskelijana olen jatkanut opintoja erilaisien kurssien muodossa, joista viimeisimpänä on meneillään oleva Urheiluravitsemuksen opinnot Itä-Suomen avoimessa yliopistossa.

Ohjaajana pyrin kannustamaan aina positiivisen kautta. Me monesti pystymme paljon enempään, kuin mitä uskommekaan. Siksi onkin tärkeä, että joku toinen uskoo ja auttaa ottamaan sen viimeisenkin stepin. Vastapainona kehonhuollossa ja pilateksessa tahdon korostaa rauhoittumista ja läsnäoloa.

Energiaa arkeen! Positiivisella asenteella pääsee pitkälle. 

-Sari-

Kommentit

Suositut tekstit