Mitä hyötyä on pysähtymisestä?

Tuntuuko, että arkesi koostuu pienien tulipalojen sammuttamisesta? Pystytkö irtautumaan työstäsi vai pyöriikö kesken jääneet tai tekemättömät työt mielessä jopa häiriten yöunia? Tuntuuko, ettet saa aikaan niin paljon kuin haluaisit, mutta aika ei ole puolellasi?


Oletko kokeillut hetkeen pysähtymisen ihmeellistä voimaa? Pysähtyminen voi tuntua ajatuksena ensin jopa ahdistavalta, takaraivossasi tikittävän kellon saadessa lisää kuuluvuutta. Älä anna ensivaikutelman kuitenkaan johtaa sinua harhaan: hengitys- ja meditointiharjoitukset tuovat stressaavan elämän keskelle hengähdystaukoja, jotka luovat mieleemme lisää tilaa ja mahdollisuuksia.

Pysähtyminen ja hengityksen kuuntelu, meditaatio tai joogatuokio tuo päiväämme ihanan dilemman: pysähtymällä ja antamalla ajatusten lipua ohi niihin tarttumatta, aikakin tuntuu hidastuvan. Saamme enemmän aikaan kun emme yritä solmia kiinni kaikkia langanpäitä yhtä aikaa, kun opimme erottamaan joukosta ne tärkeimmät. 

Hidastamalla tahtia saammekin aikaan enemmän.


Pysähtymällä hetkeksi ja antamalla ajatusten virralle mahdollisuus loitontua, annamme myös kehollemme mahdollisuuden laskea stressihormonitasoa. Kehomme kaipaa aktiivisuuden lisäksi myös rentoutta Yangin lisäksi Yiniä ja ennenkaikkea taspainoa näiden kahden voiman välillä. 

Pitkittynyt stressi alkaa lisäksi toimia jatkuessaan tehokkuuttamme vastaan. 



Mitä jos kokeilisit tavoitella hyvää oloa, läsnäolon taitoa ja stressinhallintaa aloittaen harjoittelemalla yhden kerran viikossa? Uskallan luvata, että aloittaessasi nyt, olet saavuttanut kesään mennessä sen mitä toivot, vaikka muutaman kerran matkan varrelle mahtuisikin takapakkia. Kesään on aikaa joulusta noin 22 viikkoa, on siis täysin mahdollista saavuttaa haluamasi jo ensi kesänä, ehkä jopa aiemmin?


Mitä, jos olisitkin paras versio itsestäsi ensi kesänä? 

Aloita vaikka kysymällä itseltäsi seuraavat kysymykset:
  • Mitä sinä haluaisit lisää elämääsi?
  • Kuinka monta kertaa viikossa pystyt sitoutumaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi? Kerran? Viisi kertaa?
  • Millainen ihminen olisit saavutettuasi tavoitteesi?


/Elina

Kommentit

Suositut tekstit